Operaatiotutkimus kehittää ja soveltaa matemaattisia malleja liikkeenjohdon, teollisuuden ja julkisen hallinnon päätöksenteon tueksi. Näissä malleissa käytetään muun muassa optimoinnin, simuloinnin, päätösanalyysin, koneoppimisen ja tilastotieteen menetelmiä. Operaatiotutkimuksesta käytetään nykyään myös usein nimitystä analytiikka.

Suomen Operaatiotutkimusseuran (Finnish Operations Research Society, FORS) tehtävänä on edistää operaatiotutkimuksen ja analytiikan kehittämistä ja hyödyntämistä Suomessa.  Toimimme linkkinä yritysten, julkishallinnon ja akateemisen maailman välillä. Edesautamme uusimman tutkimustiedon siirtymistä käytäntöön ja edistämme sovelluslähtöistä akateemista tutkimusta ja opetusta. Lisäksi toimimme aktiivisena yhdyskanavana operaatiotutkimusosaajien ja työnantajien välillä. Jäseniä meillä on noin 200. FORS on eurooppalaisen kattojärjestön EUROn (Association of European Operational Research Societies within IFORS) ja kansainvälisen kattojärjestön IFORSin (International Federation of Operational Research Societies) jäsen.

FORS järjestää vuosittain kaksi seminaaria, joissa pureudutaan operaatiotutkimuksen ajankohtaisiin teemoihin. Seminaareihin kutsutaan puhujiksi ja panelisteiksi johtavia operaatiotutkimuksen asiantuntijoita yrityksistä, julkishallinnosta ja yliopistoista. Operaatiotutkimuksen ajankohtaisia teemoja käsitellään myös kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä INFORS-jäsenlehdessämme. Lisäksi julkaisemme sivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme operaatiotutkimusalan työpaikkailmoituksia.

Liity jäseneksi! Jäsenenä olet oikeutettu osallistumaan seminaareihimme edulliseen jäsenhintaan. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa operaatiotutkimuksesta ja seuran toiminnasta kiinnostunut henkilö.